"Yöllä oli tosi tylsää, joten piristin itseäni tiputtamalla akvaarion valaisimen lattialle. T:Kolli tai Rontti"
Tule mukaan matkalle lukemaan miten meidän äiti ja iskä ei vaan tajuu. Yritämme parhaamme mukaan elää mukavaa elämää ja ne usein jostain syystä pimahtaa, kilahtaa ja sotkee meidän leikit. Onneksi ne välillä myös nauraa. Vilskettä riittää, kaikki sähläävät omiaan ja yrittävät elää sovussa ja murtaa toisiaan, yhdistää työssä käyvän isän ja kotiäidin arjet. Perheesemme kuuluu kahdeksan persoonaa: Äiti, Iskä, Sisarukset: Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen sekä Lemmikit: Hurtta, Kolli ja Rontti.
maanantai 30. joulukuuta 2013
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Kakkakepponen
"Mamma luuli poimivansa tuolin alta kuivuneita rypäleitä, hahaa ne olivatkin häntääni tarttuneita ja sieltä karisseita kakkakikkareitani, tirsk. T:Kolli"
lauantai 21. joulukuuta 2013
Miina
"Minä poika asetin suuren suuren miinan. Kolmosen nukkuessa tiputin häntääni tarttuneen kakkakokkareen vaunujen viereen. Kolmosen herätessä mamma yritti vielä jatkaa nokosia heiluttamalla vaunuja laittamatta valoja päälle. Siinähän sitä sitten miinan päällä heijattiin. Aika onnistunut kakkakepponen, vai mitä sanot =D. T:Kolli"
torstai 19. joulukuuta 2013
Räkä
Isi, kun me ollaan kotona ja riisuttu ulkovaatteet pois, mä voin kaivaa nenästä paljon räkää! T: Kakkonen
tiistai 17. joulukuuta 2013
Ruokataivas
"Oo, löysin ruokajemman. Siinä herkutellessani äiti sitten tuli soosottelemaan ja höpisemään roskiksesta. Voin sanoa, että vähän sitä kesti, mutta olipa herkullista. T:Kolmonen 1v"
Huvipuisto
"Tää meijän koti on mielettömän hauska huvipuisto. Aiemmin löysin sen hiekkalaatikon ja nyt vesipuisto-osion. Pienessä altaassa ihanaa vettä ja kun sen kaatoi sai liukuradan, mahtavaa. Äiti tosin väitti sen olevan koiran vesikippo. Olen kyllä sitä mieltä, ettei kaikki kiva voi olla vain lemmikkien tai aikuisten. Löysin meinaan makean valoshown: väittävät printteriksi. Nappia painaa niin valot vilkkuu ja tulee jänniä ääniä. T:Kolmonen 1v"
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Liikennemerkit
"Vähänkö kätevät pikkuiset puiset liikennemerkit: niitä voi käyttää pikkuautojen kanssa tai vielä kivempia hakatessa niillä äidin naamaa. Tulee hassuja ääniä äidistä. Jostain syystä se ei arvosta.... T:Kolmonen 1v"
Pusu
"Mäpäs annoin äidille pusun. Ja sit röyhtäsin sen suuhun. Parhautta, kyllä helpotti. T Kolmonen 1v"
Lapsenlapsia
"Mun mahasta tulee kohta vauva. T:Kakkonen 2,5v"
(Hmmm, aikasin lapset nykyään rupeavat hommiin.... t: äiti)
tiistai 10. joulukuuta 2013
Kaaressa
"Nuo on kyllä niin saamattomia. Piti taas vähän jeesata. Olin muka nukkuvinani ja heti, kun rupesi äiti vaippaa vaihtamaan, pissasin kunnon kaaressa aimo satsin lakanoille. Laiskoja kun olivat eivät vaihtaneet kaikkia. Tehtävä jatkukoon, seuraavaksi tähtään peitoille. T Kolmonen 1v"
maanantai 9. joulukuuta 2013
Avustusruiske
"Äiti on välillä vähän saamaton, joten ajattelin avustaa ja vauhdittaa häntä projektissa "kantoreppu pesuun". Mikä onkaan parempi keino kuin pissata vaipan ohi syliin ja kantoreppuun, kun äippä nukuttaa minua sylissään. Jälki huomattiin vasta, kun heräilin, oli ihanan lämmintä. Vähänks olin ovela. T: kolmonen 1v"
lauantai 30. marraskuuta 2013
Päätuntuma
"Noi ei ymmärrä mun tapaa tutustua maailmaan. Aina pää edellä: aivotärähdykset, kuhmut ja verivanat on tärkeä osa mun egoa. Ne niinku määrittää, että mä selviän kaikesta. Vastustaja voi olla kovempi, mutta mä oon voittaja. Turha siinä on mitään aivovammavaaroista mutista. T:Kakkonen"
Lirautus
"Äiti ei ymmärrä eikä arvosta mun lyömätöntä logiikkaa testata onko vaipat päällä vai ei. Miksihän. Pissaa lirautan, jos tulee läpi, ei ollut vielä yövaippaa. T:Ykkönen 4v"
Maitoautomaatti?
Siis kässäättekö, mutsi jätti mut yksin faijan kanssa himaan ja lähti ykkösen ja kakkosen mukaan mökille. Alkuun mä olin ihan kiltisti, mut sit kun mentiin nukkumaan ja mä en saanut tissiä suuhun nukahtamista varten päätin aloittaa puolen tunnin huutokonsertin. Ja sit vaan piti tyytyä siihen pulloon minkä faija tarjos. Kuitenki protestoin yöllä maidon puutetta, mut ku faija ei reagoinu nii otin mehua ja sen jälkeen unta kuulaan.
T: Kolmonen
torstai 28. marraskuuta 2013
Puuha-Pete
T: Ykkönen 4v"
Tsunami
Sähkömiäs
Paljastus
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Sukkula
(Tapahtui15 min aiemmin) Lennätin sukkulan tutkimaan sakean vaalean pilvikerroksen peittämää planeettaa. Sukkula laskeutui pehmeästi pehmeälle planeetalle. Pian selvisi, tuo kahden kukkulan alue oli tuliperäinen. Niiden välistä rupesi purkautumaan massaa. Sukkula jäi purkauksen alle ennen kuin pääsi lentämään turvaan. Astronautti parat peittyivät pahalta haisevan ruskean mönjän alle. T:Kakkonen 2,5v"
Taikataikinaa
Apuri
Hiekkalaatikolla
Vesisuihku
Tuuletus
Kaappivillitys
"Kaikki kaapit on mua varten, mitä ei ole lukittu. Vähänkö iloisesti yllätyin kun yhdestä kaapista löytyi takavarikoitu pyssy-leluni. Luulin että olin jo liiaksi sössinyt sen kanssa. Mutta vou, mulla on taas pyssyni <3 T:Ykkönen"
Bileet
Kauluri
Kohtuutonta
Jäähy
"Äiti pisti mut jäähylle, mutta tiedän että ei tarvitse kuin vihjata kakkahädästä niin pääsen pois. Antoi nytkin luvan, mutta minäpä kieltäydyin kunniasta, minuahan ei komennella. Vähänkö suutuin, kun rupesi laskemaan ja oli pakko kavuta pöntölle. Kyllähän se kakka tuli. Ajattelin siinä äitiä odotellessa tulla vastaan karhukävellen. Ilostuttaa äidin. Sen sijaan se rupes heti mussuttamaan. Minusta oli kuitenkin kiva tulla äitiä vastaan karhukävellen pyyhintää varten. Matkalla lepuutin pyllyä nojaamalla karmiin, enhän mä nyt voinut tietää, että silloin paska tarttuu karmeihin. Ihan turhaa hepulia. T: ykkönen 4v"
"Koen, että mua on tänään kohdeltu epäoikeudenmukaisesti jäähyillä ja turhilla toruilla. Olen vain lapsi, enkä voinut tietää. Joten päätin siirtää roskiksen aterinlaatikkoon. T: ykkönen 4v"